Timo Vuento
Timo Vuento on tällä hetkellä näyttelijänkiinnityksellä Rovaniemen teatterissa. Aiemmin hän on työskennellyt Hämeenlinnan- ja Rauman Kaupunginteattereissa sekä mm. Tanssiteatteri Raatikossa, tanssiryhmä Status Ferissä, Meri-Oulun kesäteatterissa ja Törnävän kesäteatterissa sekä erilaisissa rooleissa ja tehtävissä tv- ja elokuva-alalla. Ohjaajana hän on toiminut Kaivolan kesäteatterissa vuosina 2009-2012
(Saranat ja sardiinit,Michael Frayn), Tääl tänäp tähthousu (Heli Laaksonen), Saun (Laaksonen-Rahman).
Kauden 2017-18 Timo toimii Kemin Kaupunginteatterin näyttelijänä.
Mieleenpainuvimpia töitä ovat olleet esimerkiksi Stravinskyn Sotilaan Tarinan eri produktiot.
Timo dramatisoi Ramuzin tekstin Stravinskyn lyhennettyyn trioversioon sopivaksi ja versio sai kantaesityksensä Nurmeksen Kesäkonserteissa 2015.
Timon viimeisimpiä roolitöitä ovat olleet mm. Jarin rooli Jari Tervon kirjan pohjalta dramatisoidussa ja Kari Väänäsen ohjaamassa näytelmässä Esikoinen, sekä Frankin rooli Frank McCourtin kirjaan pohjautuvassa musiikkinäytelmässä Seitsemännen portaan enkeli.
Timo Vuento on opiskellut teatteria Helsingin ammattikorkeakoulussa, Stadiassa vuosina 2000-2004 valmistuen teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Opiskeluihin kuului kahden vuoden pakollisten opintojen aikana laaja-alaisesti pedagogisia-, dramaturgisia-, ohjaajan-, soveltavan teatterin-, tanssin- ja näyttelijän opintoja. Koulutuksessaan hän erikoistui näyttelijäntyöhön. Lisäksi Timo on opiskellut laulua ja kitaransoittoa.
Näyttelijätyönsä lisäksi Timo on opettanut teatteri-ilmaisua mm. kansalaisopistoissa, nuorisoteattereissa ja erilaisissa projekteissa niin vanhuksille, aikuisille kuin lapsille sekä pitänyt vuorovaikutus- ja esiintymisvalmennuskoulutusta mm. Lapin Kamariorkesterille.
Syrjähyppynä teatterialalta Timo opiskeli lähihoitajaksi vuosina 2010-2012 ja työskenteli sairaankuljettajana reilun vuoden.