© 2017 by Valoa Kamariin ry, photos by Riikka Marttila

Seela Sella

Yksi Suomen rakastetuimmista näyttelijöistä, pitkän uran tehnyt ikoninen taiteilija Seela Sella tunnetaan niin teatterilavoilta kuin televisio- ja elokuvarooleistaan. 

 

Sellan näyttelijänura alkoi Hämeenlinnan Kaupungin Teatterissa hänen valmistuttuaan Suomen teatterikoulusta vuonna 1959 ja hän on näytellyt mm. Turussa, Tampereella, Intimiteatterissa, Radioteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa. Sella on pitänyt omia monologiesityksiä, esiintynyt televisiossa ja elokuvissa sekä ääninäyttelijänä.

Sellalle on myönnetty Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinto vuonna 2000 ja näyttämötaiteen valtionpalkinto vuonna 2009. Vuonna 2007 Sella sai Jussi-patsaan sivuosastaan elokuvassa Kalteva torni.

 

Aito nauru, uteliaisuus ja empatia ovat näyttelijä Seela Sellalle ovi onnelliseen ja täyteen elämään.

80-vuotispäiväänsä jo juhlineen Sellan ehtymätön palo näyttelemiseen kumpuaa halusta leikkiä jotakuta toista. "Saan olla enemmän kuin itse olen. Minulle taide on antanut kyvyn nähdä näkymätöntä ja kokea kokematonta."